
|
Ajankohtaista nyt Omaisyhdistyksessä alkaa keväällä 2012 uusi Etsivän omaistyön - projekti Pirkanmaalla: Huoli puheeksi - ikääntyvien omaisasia sanoiksi (v. 2012 - 2015). Käy katsomassa projektisuunnitelma täällä. Kutsu keskustelutilaisuuteen psykiatrisen
hoidon kehittämisestä Millaista on hyvä psykiatrinen hoito? Mistä on
eniten apua sairastuneelle ja hänen läheisilleen? Mitkä asiat estävät hyvän
hoidon toteutumista? Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä käynnistyy
vakavien mielenterveyshäiriöiden alueellisten hoito-ohjelmien laatiminen.
Hoito-ohjelmien avulla parannetaan hoidon laatua ja tuetaan potilaiden
tarvitsemien ajanmukaisten hoitomenetelmien käyttöä. Alueellisen
hoito-ohjelman tarkoitus on myös vähentää hoidon vaihtelevuutta ja
varmistaa, että potilaat saavat tutkittuun tietoon perustuvaa hoitoa.
Hoito-ohjelmat laaditaan erikseen potilaan tutkimisesta sekä keskeisten
vakavien mielenterveyshäiriöiden hoidosta (psykoosit, vaikeat
persoonallisuushäiriöt sekä vakavat mielialahäiriöt). Kehittämistyö
toteutetaan Välittäjä 2013 Pirkanmaan osahankkeen rahoituksella.
Hoito-ohjelmatyön käynnistämiseksi järjestämme kolme keskustelutilaisuutta sairastuneiden omaisille ja läheisille:
Kaikki keskustelutilaisuudet pidetään Omaiset
mielenterveystyön tukena Tampere ry:n tiloissa, Hämeenkatu Tilaisuuden järjestävät yhteistyössä Pirkanmaan
sairaanhoitopiirin psykiatrian toimialue, Välittäjä 2013 Pirkanmaan osahanke
ja Omaiset mielenterveystyön tukena Tampere ry.
Psykiatrian toimialueelta keskustelutilaisuuteen
osallistuvat toimialuejohtaja Klaus Lehtinen ja koordinointipäällikkö Eija
Stengård.
Lämpimästi tervetuloa keskustelemaan ja
vaikuttamaan hoidon laadun kehittämiseen! Uusi Arjenhallinnan opas omaisille on ilmestynyt Psyykkinen sairaus vaikuttaa monella tavalla sairastuneen itsensä mutta myös hänen läheistensä elämään. Arjenhallinnan opas omaisille on suunnattu avuksi perheille, joiden arkea koskee läheisen psyykkinen sairaus. Oppaan tavoitteena on tuoda esille käytännön keinoja, jotka edesauttavat arjen sujumista. Oppaan sisältö: Toimiva vuorovaikutus perheessä Miten vuorovaikutusta voi parantaa? Arjen ongelmien ennaltaehkäiseminen ja ongelmanratkaisu Selkeät säännöt Ongelmanratkaisun vaiheet perheneuvottelussa Kriisitilanteiden ennakointi ja hallinta Kriisisuunnitelma Varhaisoireiden tunnistaminen Lääkityksestä huolehtiminen Päihteiden käyttöön puuttuminen Väkivaltaiseen käyttäytymiseen reagoiminen Itsetuhokäyttäytymiseen suhtautuminen Tahdosta riippumattomaan hoitoon toimittaminen Mikä auttaa omaista jaksamaan? Rajojen asettaminen Vertaistuki Omaisen tarina Opas on saatavilla yhdistyksen toimistolta osoitteesta Hämeenkatu 25 A 3. krs. Opasta voi myös tilata: puh. 03 212 5420 / 040 722 4292 omaisneuvonta[a]omaiset-tampere.fi Tulosta opas tästä. Vietämme Ystävänpäivää 14.2.2012 klo 12-16 toimistollamme (Hämeenkatu 25 A 3. krs) hyvän seuran ja hauskan ohjelman myötä. Ohjelma: Klo 12-14 Kukkien ja pienten korujen askartelua Klo 14 Hassuin hattu palkitaan Klo 14-16 Karaoke Kaikille lämpimästi tervetuloa! Lisätiedot: Puh. 03-212 5420 / 040-722 4292 Jäsenilta ja kevätkokous Yhdistyksen jäsenilta torstaina 22.3.2012 klo 17-18.30 Vuosikokous klo 18.30 alkaen Paikka: Hämeenkatu Psykiatrian palvelurakennemuutos toteutettava hoidon laatukriteereihin perustuen - Omaiset mielenterveystyön tukena Tampere ry:n kommentti Pirkanmaan sairaanhoitopiirin Psykiatrian tulevaisuusmietintöön liittyvään Kuntamaisema Oy:n raporttiin. Lue tästä.
Vertaistukea
tukihenkilöltä Kaipaatko juttukaveria tai kuuntelijaa? Haluatko seuraa elokuviin, näyttelyyn tai kävelylenkille? Omaisyhdistyksen tukihenkilötoiminnassa koulutetut tukihenkilöt
ovat omaisen
vertaistukena arjen eri tilanteissa. Tukihenkilötoiminta on luottamuksellista ja tukisuhteesta
sovitaan kirjallisesti omaisen, tukihenkilön ja toiminnasta vastaavan
omaistyöntekijän kesken. Jos olet kiinnostunut tai tunnet tarvitsevasi
tukihenkilöä, ota yhteyttä!
ritva.katajainen[a]omaiset-tampere.fi Omaiset mielenterveystyön tukena keskusliitto ry: Kannanotto: Psykiatripula kuormittaa mielenterveysomaisia 19.4.2011 Kannanotto: Keikkalääkäri voi kirjoittaa tarkkailulähetteen. 1.10.2010 Omaisen tarina pakkohoidosta: Hortoili kadulla harhaisena - Leena yritti vuosia saada poikansa pakkohoitoon. Takaisin etusivulle |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||