
|
Ryhmätoiminta Keskusteluryhmät tarjoavat hyvän mahdollisuuden jakaa omia kokemuksiaan toisten samassa tilanteessa olevien kanssa. Yhteiset kokemukset auttavat ryhmäläisiä ymmärtämään, etteivät he ole yksin asioidensa kanssa ja yhteinen jakaminen tarjoaa mahdollisuuden saada ja tarjota tukea toiselle saman kokeneen kanssa. Ryhmät voivat toimia joko avoimina tai suljettuina. Avoimella ryhmällä tarkoitetaan ryhmää, jolloin ryhmään ovat tervetulleita kaikki samaa kokeneet henkilöt ja osallistujat voivat eri ryhmätapaamiskerroilla vaihtua. Yleensä avoimeen ryhmään ei tarvitse ilmoittautua ennalta. Suljetulla ryhmällä tarkoitetaan sitä, että ryhmässä on koko ryhmän ajan samat osallistujat eli aina eri tapaamiskerroilla osallistujat pysyvät samoina. Suljettuun ryhmään osallistujat ilmoittautuvat ennakkoon ja usein heidät myös haastatellaan ennen ryhmään osallistumista. Ryhmän ohjaajana toimii joko vertaisohjaaja tai ammattilainen tai sitten he toimivat työparina yhdessä. Ryhmät Senioriryhmä Senioriryhmä on vertaistukiryhmä ikääntyville omaisille, joiden läheisillä on mielenterveydellisiä ongelmia. Ryhmässä keskustellaan omaan jaksamiseen ja ikääntymiseen liittyvistä asioista erilaisten teemojen avulla. Ikääntyvät omaiset ovat ehkä saaneet paljon läheisen sairauteen liittyvää tietoa ja ovat sopeutuneet elämään sairauden kanssa, mutta nyt ikääntymisen myötä mieltä saattavat askarruttaa uudet kysymykset omasta jaksamisesta ja toimintakyvystä. Ryhmä tarjoaa mahdollisuuden keskustella ja vaihtaa kokemuksia samassa elämäntilanteessa olevien ikääntyvien omaisten kanssa. Ryhmä on avoin ja luottamuksellinen keskusteluryhmä, johon ei tarvitse ennakkoon ilmoittautua. Tampereella kokoonnumme Omaisyhdistyksen tiloissa (Hämeenkatu 25 A 6. krs) kello 13 - 15 torstaisin 12.1., 2.2., 23.2., 15.3. ja 24.5.2012 Lisätiedot: Katariina Ella 040 – 733 5109 << Takaisin toimintamuodot sivulle |